muutosten aika

Hiffasin vihdoin uuden hallintasysteemin ja sain avattua henkkoht blogin osoitteeseen: http://tribar.net/laxsoppa/

Nähdään siellä.

perjantai-illan huveja

Tulin muka tekemään näyttelytöitä loppuun, mutta aloinkin luistella nyt kun sain kehitettyä nerokkaan ratkaisun kaikista akuuteimmalle pulmalle. Runokoruprojektiin tuli liikaa runoja joihin tehdä yhteensopiva koru liian lyhyellä varoitusajalla: ratkaisu löytyi siitä, että teen muutaman hyvän fyysiseen näyttelyyn ja julkaisen loput päivittäisenä otoksena netissä näyttelyn keston puitteissa. Ai että mä oon hyvä!

True Bloodin neloskausi tuottaa lähinnä myötähäpeää lukuunottamatta sitä ikimuistoista jaksoa, jossa suunnilleen joka ainoa miespuolinen päähenkilö (lukuunottamatta Billiä, luojan kiitos—tämänhetkisessä juonenkäänteessä uskallan jopa toivoa, että koko hahmo tapettaisiin vihdoin, mutta se lie liikaa vaadittu) keikkui lähes kelteisillään. Kiitti Alan tästä hetkestä, joka ei kuitenkaan onnistu korvaamaan sitä, että sarjan miljoona sivujuonta ovat onnistuneet sotkemaan varmaan koko käsikirjoittaja-armeijan lopullisesti, mutta onneksi turhimpia niistä on nyt onnistuttu paketoimaan pois tieltä. Sookie on kuitenkin laimennettu itseoikeutetusta Päähenkilöstä yhdeksi monista päähenkilöistä, jonka oikuttelua ei selitä mikään nyt, kun Sookien oma tarina on hukkunut edellämainittujen miljoonan turhan sivujuonen alle, ja koko nainen tuntuu lähinnä sarjan katsottavuutta ja juonenkäänteitä rasittavalta taakalta.

Viittaukset kansalaisoikeusliikkeiden historiaankaan eivät myöskään jaksa enää huvittaa, kun katsojalle on jo kolme ja osa neljättä kautta teroitettu, että True Bloodin maailma on erittäin tiukasti heteronormatiivinen ja pohjaväriltään valkoinen, Yhdysvaltain syvässä etelässä. Ja tämä kaikki pettymys on saavutettu ilman, että kävisin edes käsiksi vampyyrifiktion kasautuneisiin kliseisiin, joista TB käyttää varmaan joka ikisen, eikä siinäkään onnistu olemaan hauska tai kiinnostava. (Tähän on sikäli epäreilua vedota, että Buffyn jälkeen on vaikea katsoa saati tehdä mitään vampyyridraamaa, jossa olisi jotain omaperäistä ja mielenkiintoista.)

Tekisi mieli sanoa, että kyse on siitä ettei naisvihainen yleisö saati tekijäkaarti kertakaikkiaan kykene sulattamaan tarinaa, joka kertoisi NAISESTA ihan aikuisten oikeasti, mutta koko touhu on draamana vielä väsähtäneempää kuin Harrisin alkuperäiset kirjat, enkä vaan jaksa.

Tämä jälkimmäinen ongelma vaivaa omalla tavallaan myös muuten rakastamani Banksin viimeisintä scifi-tuotosta Surface Detailia, jonka päähenkilönä mainostetun Lededjen kostoretki päätyy lopulta lähinnä alkusoitoksi kautta tekosyyksi Kulttuurin asevoimien ja isojen poikien esiinmarssille. Hahmoina tykkään Banksin kirjoissa yleensä Mielistä eniten, ja Banks onnistuu jostain syystä antamaan niille aina uskottavimmat persoonallisuudet, mutta jos ja kun Lededjen pitäisi olla draaman alku, juuri ja loppu, hänelle olisi voinut antaa enemmän tilaa ja kertoa muustakin kuin siitä, mitä hänelle on joskus tehty—esimerkiksi mitä hän on itse tehnyt ja ajatellut muuten kuin suhteessa orjuuttajaansa, ja muuta sellaista vanhanaikaista hahmonrakentamista. Ilmeisesti Lededje ei kuitenkaan ole tarpeeksi tärkeä hahmo kirjassa saadakseen osakseen enemmän kuin pakollisen vähimmäismäärän tätä. Sääli, koska jopa ihan vitun turha Chay sai enemmän tilaa kuin moni juonen kannalta paljon oleellisempi hahmo, alkaen hyvis-pahis-parista päättyen Kulttuurin aluksiin.

Oudoimpia ratkaisuja kirjassa oli se, että kliimaksin kannalta oleellinen Lededjen salasuhde pahiksen henkivartijaan ei paljastu kuin noin kaksi millisekuntia ennen loppua, kun kyseisen henkivartijan toimille on pitänyt ilmeisesti liian lyhyellä varoitusajalla keksiä mikä tahansa selitys. Lopulta ratkaisu ei edes tule Lededjen käsistä, vaikka kylläkin hänen päätöksellään.

Kaikesta väninästäni huolimatta ainakin Surface Detail on kelpo ajanvietettä. Alan Mooren ja Melinda Gebbien Lost Girls -sarjasta sanon jotain, kunhan jaksan.

hohhoijaa

Norjalaiset nettikaupanpitäjät, hohhoijaa. Joka ainoa duodjikauppa, jonka olen löytänyt netistä, on ulkoasultaan hirvittävän ruma ja kukaan ei ikinä vastaa mihinkään viesteihin. Tai okei, olen vähän negatiivinen mutta jotkut asiat tuntuvat vaan olevan tolkuttoman vaikeita tässä maassa.

Ihmettelen välillä myös asiakkaita, jotka tilaavat jotain esimerkiksi ensi kevään koulupäättäjäisiin, ja aloittavat "mitä mun tilaukselle kuuluu" -viestinnän jo ennen joulua. Nämä ovat yleensä niitä, jotka alussa heti sanovat, että ei ole kiire, mutta ois kiva jos joskus sais valmista. Niinhän se ois, olen ihan samaa mieltä! Ehkä nämä ovat niitä, joille on kertynyt hämmentävä määrä kokemuksia siitä, että tilaustöitä ei saa koskaan edes rahalla oikeasti teetettyä, tai sitten niitä, joille olen muissa yhteyksissä tehnyt oharit.

Sori beibit! Jos sanotte, että ei ole kiire, ja ensi toukokuussa olisi vasta akuuttia olla jotain kätösessä, panen asian paperille ja paperin maaliskuussa avattavien mappiin, ja siihen saakka unohdan koko asian. Nyt on markkinat tulossa, ja siellä ei fiilistellä luonnospaperien kanssa!

Toivottavasti tämä nyt ei loukkaa ketään, koska kyseessä on täysin looginen töiden aikataulutus kiireellisyyden mukaan. Kalenteri näyttää sen suhteen, mitä vauhtia minkäkin työn toimituspäivä lähestyy, ja ne jotka ovat kauempana eivät ole niitä, jotka ovat päällimmäisinä mielessä.

päivän sitaatti sekä heräävän radikaalifemakon mietteitä

"You can’t reclaim hate speech. You can tell yourself you’re as empowered as you like, but when someone who hates you and has power over you is screaming it in your face, they control the meaning of the word, not you."
—Anti-Porn Feminists: So much for reclaiming ‘slut’

Olen miettinyt paljon suhdettani pornoon sekä siihen, miten se oikeastaan vaikuttaa katsojaansa. Jälkimmäisestä on tehty ihan oikeitakin tutkimuksia, joita jossain vaiheessa ehkä etsin tähän linkitettäväksi, mutta oma henkilökohtainen kokemukseni pitkän pornopaaston jälkeen oli lievä pahoinvointi ja hieman likainen olo.

En lähtökohtaisesti häpeä seksuaalisuuttani, haluani tai niiden ilmaisemista. Häpeä ja pelko tulevat mukaan tilanteissa, joissa en koe voivani ilmaista tai olla ilmaisematta näitä omaehtoisesti. Pornon katselun herättämät tunteet ovat mielestäni oire siitä, että porno typistää seksin ja seksuaalisuuksien kaanonin niin ahtaaseen rakoon, että siinä ei ole enää tilaa seksille tai seksuaalisuuden ilmaisemiselle—näiden sijasta ruudun täyttävät viittaukset seksipitoisiin fantasioihin, joiden johtoteemana on vähintään 90% ajasta valta ja alistaminen. En kykene samaistumaan pornon tarjoamiin roolivaihtoehtoihin, ja vaihtoehdottomuus pakastekuivattaa kuumimmankin mirrin.

En väitä, etteikö ns. hyvääkin pornoa voi olla. Joko sitä ei kuitenkaan kukaan tee, tai sitten en vain ole sattunut löytämään sitä, ja jos löytääkseni joudun kahlaamaan tuntikausia ala-arvoisia kuivia penetraatiokuvauksia, jätän mieluummin väliin ja toteutan fantasioitani omin neuvoin.

Mikäli haluaa kuitenkin menettää libidonsa pariksi viikoksi, kannattaa tutustua Lars Von Trierin viimeisimpään projektiin: Lars von Trier to offer softcore and hardcore versions of Nymphomaniac (Guardian.co.uk)

Ihan kuin maailmassa ei olisi jo tarpeeksi keski-ikäisiä limaisia äijiä hyödyntämässä tyttöjen ja naisten seksuaalisuutta tai ainakin genitaaleja omiin tarkoituksiinsa. Elokuvaa ei ole vielä tehtykään, ja nyt jo lentää laatta!

uuden viikon alussa

Ijahis idja on ohitse ja sain kojussani paljon kaivattua huomiota livenä. Koruja hypisteltiin ja vähän ostettiinkin, poropita oli hyvää (vaikka leivät olisi saanut ihan oikeasti lämmittää) ja fiilis korkealla. Hyvää meininkiä varjosti vain se, että peruutin puuhun ja sain kolon peräpuskuriini, ja nyt hävettää niin, että kehtasin pitkin hampain tänään soittaa vakuutusyhtiöön ja jättää ujon soittopyynnön. Puu ei saanut naarmuakaan.

Olen tänä perjantaina Norjan telkkarissa NRK1:llä klo 17.25 ja joitain muita puolijulkisia esiintymisiä on myös luvassa, kunhan saan kaiveltua ajankohdat esille jostain. Kesä on ollut hyvä monessa suhteessa. On ollut rauhaa ja hiljaisuutta ja toisaalta asiakkaita ja äksöniä ihan sopivissa suhteissa, ja olen ollut ihan älyttömän tuottelias uusien kokoelmien ja designien suhteen. Viimeisten kymmenen viikon aikana olen saanut aikaiseksi enemmän uutta kuin tätä edeltäneiden kymmenen kuukauden aikana. En vielä tiedä, kiittääkö maisemanvaihdosta, energiaa syövien miesjuttujen totaalista puuttumista elämästäni (jota voi kyllä kiittää ainakin monesta muusta hyvästä) vai sitä, että alan sopeutua uuteen elämääni pohjoiskalotin design-lupauksena.

Parasta työn puolesta on ollut se, miten ystävät, kiinnostuneet ja asiakkaat ovat tulleet kädestä pitäen ihastelemaan korujani ja kiittäneet kaunein sanoin. Se merkitsee enemmän kuin mikään tv-tuotanto. Kiitos teille!

Olen muuttunut paljon sen jälkeen, kun pelokkaana teinigoottina hiippailin ensiaskeleeni Oriveden opiston käytävillä, mutta tietty introverttiys on säilynyt, vaikken enää lähtökohtaisesti pelkää ja vihaa suunnilleen jokaista eteeni sattuvaa ihmistä. Kaipaan edelleen omaa tilaa ja hiljaisuutta, että voin tehdä luovaa työtä. Varsinkin isommat työt vaativat tuntikausien yhtäjaksoista keskittymistä, ilman asiakkaita, nettiä, puheluita tai mitään muitakaan itse asiaan liittymättömiä virikkeitä. Se lohkaisee ison osan jokaisesta päivästä, ja jos tingin siitä, tunnen pettäneeni itseni, vaikka syy olisikin parempi kuin se, että Varangerbotnin Esso ehti mennä kiinni ja piti ajaa Vesisaareen hakemaan sipsiä.

Syyskuussa aion viettää viikon tehden vain "jotain kivaa". Tutkin tänään Anun luona Tim McCreightin kirjaa Metalsmith's Book of Boxes and Lockets ja olen nyt ihan täynnä mekanismeja, lukkoja ja ennen kaikkea ihmeellisiä, hyvin ja hyvällä maulla tehtyjä esineitä. Vaikka askarteluviikko lykkääntyisikin, en helvetissä tee enää sitä virhettä että painan muka vaan maksettua duunia että saisin sitten ostettua itselleni aikaa tehdä joskus hamassa tulevaisuudessa (=ensi vuosikymmenellä) jonkin kivan jutun. Sillä lailla näivettää itsensä ennenaikaisesti.

Tavallaan tunnen kateutta niitä minua miljoona kertaa taitavampia ja kokeneempia seppiä ja taiteilijoita kohtaan, joiden teoksia olen tänään ihaillut, mutta lopulta hienon ja hyvän työn arvo ja tunnusmerkki on se, että ensisijaisesti se innoittaa ja herättää halun itsekin yrittää enemmän kuin parhaansa. Ainakin itse tekevänä ihmisenä olen sitä mieltä, että työ, joka ei innoita muita ja täten nosta yleistä tasoa, ei ole kauhean arvokas.

Viime yönä nukahdin kirjan ääreen, ja aion nyt mennä yrittämään samaa. Kello on 2:29 Norjan aikaa enkä tajua, mihin tämä ilta/yö on huvennut.

merkkipäivä!

Bloggerin kello näyttää jotain Amerikan aikaa, koska täällä kello on ihan selkeästi 1.03 keskiviikkona 17.8.2011. Hyvää syntymäpäivää minä! Vain vähän yli 10 vuotta sitten aloitin lukion Oriveden opistolla. Kuudestoista syntymäpäiväni sattui ekan kouluviikon perjantaiksi, ja sain eräältä kivalta kirjoittajalinjalaiselta siiderin lahjaksi. Bileet olivat vähän vaisut, koska asuntola tyhjeni viikonlopuksi, mutta se vapauden fiilis oli suorastaan sietämättömän ihana, ja varsinkin ne ekat viikot ja lämpimät elokuun lopun yöt ovat jääneet mieleen. Taisin kelailla, että nyt alkaa elämä, tai sitten en, mutta olen onnellinen että sain elää sen ajan ja tuntea itseni hetken verran huolettomaksi.

Neil Gaimanin Midnight Days oli kova juttu, isä oli ostanut sen mulle Tampereelta muistaakseni 190 markalla, ja ostin ekan Curen levyni niinä viikkoina. Olin pihalla kuten ahdistuneet teinit yleensä, mutta oli se vaan hyvää aikaa vailla huolta huomisesta (ainakin tämän päivän näkökulmasta).



Huominen on ihan tavallinen työpäivä, mutta arvelin ottaa puodille mukaan kakkua ja limsaa niille, jotka sattuvat piipahtamaan, ja tietty omaksikin ilokseni. Tervetuloa!

psst—

Voisiko joku kehittää Androidille sovelluksen, joka antaisi mulle sähköiskun joka kerta, kun tärkeitä päätöksiä tehdessäni alan miettimään, onko tämä nyt "oikein" tai "soveliasta"? Että muistaisin aina sen, että väärässä olemista ja epäonnistumista pelkäämällä ei saa mitään aikaiseksi?

helei

Alistuin vihdoin kohtalooni ja lämmitin virtuaalimikrossa Blogger-tilin itselleni. Aika ja yritys näyttää, saanko koskaan vanhan blogini tekstejä ympättyä mihinkään toimivaan alustaan—tähän mennessä yritystä on ollut niin vähän, että menestystä on ollut turha odottaa, eikä se haittaa niin kauan kuin  itse sisältö on tallessa.

Yksin työskentely antaa toisinaan vähän liikaakin löysiä mielikuvitukselle ja ajatuksenjuoksulle, mutta toisaalta se on vapauttanut myös kokemaan monia oivalluksia. Jääkööt ne kuitenkin myöhemmäksi, koska tänään pallo on ollut niin hukassa, että jaan vain pari minua huvittanutta netistä löytynyttä juttua ja jatkan iltateen ryystämistä.

• Europe According to National Penis Size—First things first. Käytännöllinen apu kevyesti pakkaaville kanssasisarilleni sikäli kuin visualisoinnissa käytetty data pitää paikkansa, n'est-ce pas?

• Tiger Beatdown - Fond Memories of Vagina: Martin Amis' The Pregnant Widow—Arvostelu kirjasta, jota en ole lukenut, mutta kirjoittaja pilkkaa keski-ikäisiä erektiotaan tuijottelevia miehiä niin hillittömään tahtiin, että tekstille (ja kommenteille!) oli pakko nauraa. Oli aikakin, että kyseinen genre sai arvoisensa nimen!

Seuraavalla kerralla kirjoitan jotain oivaltavaa, mieltäylentävää, ammattimaista ja ei mitenkään seksiin liittyvää.